Leikkauspäivä ja suuria tunteita

Aloitin aamuni normaaliin tapaan pesemällä hampaat ja katsomalla itseäni peilistä. Tällä kertaa kumminkin katsoin itseäni ilman paitaa. Ensimmäistä kertaa koko odotusaikanani ei ollut tullut fiilistä, etten haluakaan leikkausta. Nyt tuli. Mielessä pyöri kaikki se kipu ja miten tulen uuden ulkomuotoni kanssa toimimaan. Aamu jatkui pakaten hygieniatarvikkeita ja pukien helposti päällevedettävät vaatteet. Katsoin bussin ja lähdin ulos. Sydän hakkasi niin, että luulin muidenkin kuulevan sen pyrkivän ulos rinnasta.

Pääsin sairaalalle ajoissa ja soitin vielä murulle. Mukava hoitaja nappasi minut käytävältä, kyseli millaset fiilikset ja totesin, että pelottaa ja hieman epätodellinen olo. Pääsin pukemaan sairaalan kuteet päälle. Oli jopa oikeeta kokoo housut. :) Tässä mä puoli tuntii ennen leikkausta:



Anestesialääkäri tuli tervehtimään ja kyselemään onko lääkeaineallergioita tai muuta mitä pitäisi tietää ennen nukutusta ja kerroin, että edellisetkin nukutukset menneet mutkitta. Nälkä tietty oli koska olin paastonnut jo lähes 12 tuntia. Mitään en kuitenkaan saanut nauttia, edes vettä.

Seuraavaksi oveeni koputti plastiikkakirurgini, Jumalani, digijärkkäri ja tussi kädessään. Riisuin paitani ja kävelin seinän viereen. Kuvat otettiin suoraan edestä, viistosta ja kummaltakin sivulta, jonka jälkeen istuin sängyn reunalle ja kirurgi alkoi piirtämään viiltojen kohtia ja implanttien paikkoja katkoviivoin. Hän totesin sen mitä eniten pelkäsin. "Toinen rinta on huomattavasti pienempi ja sen nänni on myös pienempi ja osoittaa melkein kainaloon. Sitä saattaa olla mahdoton korjata osoittamaan samaan suuntaan oikeanpuoleisen nännin kanssa."

Olin hieman murtunut, koska niin epätoivoisesti halusin erikokoiset rintani samanlaisiksi. Yhden asian kirurgi kuitenkin lupasi "Koko ja ulkonäkö tulee olemaan erilainen, toivottavasti lopputulos on mieluinen. Koko kun isonee niin pienet kokoerot muuttumat huomaamattomimmiksi." Jäin kuitenkin hiljaa itsekseni miettimään otanko riskin. Hetken pohdittuani päätin, että hitto mä en enää peräänny, kun oon näistä rinnoista kärsiny jo tovin. Ei niistä huonommat voi tulla mitenkään!

Sitten tuli hoitajat esittäytymään ja pyytämään minua laittamaan leikkausmyssyn päähän ja seuraamaan saliin. Nyt se on menoa. Viimeinen vilkaisu vanhoihin tisseihin, huokaus ja pomppaus leikkauspöydälle. Anestesialääkäri kysyi oloa ja sanoin, että jännittää. Sykemittari pistettiin sormeen ja nukkumatti totesi: "Ei sua ihan kauheesti voi jännittää kun sun pulssi on 78.." Ai... :D Sitten taputeltiin kanyyli kämmenselkään, lääkkeet suoneen ja maski naamalle. Viimeinen lause, minkä kuulin taistellessani unta vastaan, oli "Kauniita unia." hoitajien suista.

Heräsin tunti leikkauksen loppumisesta heräämössä ihan järkyttäviin kipuihin, joihin sain heti lievitystä. Tässä mä makaan heräämössä tunnin vanhoilla tisseillä. Vaikka kivut on kovat niin ei sitä kyenny ku hymyileen.

 

Koitin saada unta vielä hetkeksi, mutta se oli mahdotonta vartin välein puristuvan automaattisen verenpainemittarin takia. Äiti käyskenteli vieressä lähes kokoajan. Hoitaja kysyi kivun määrää ykkösestä kymppiin ja totesin ysipuoli. Kuvassa mustalla pohjalla näkyvä letku (imudreeni) tulee kainalostani. Toisessa kainalossa oli myös ja pois ne sain vasta seuraavana aamuna kun matkustin Toijalasta Tampereelle takaisin. Ensimmäinen yö oli aivan järkyttävä. Tunnin pätkiä istuvilteen kivuissa nukkuessa tulee ikävä vanhoja tissejä ja kivuttomuutta.

Tissit oli paketissa leikkauksen jälkeen päivän, joten lopputuloksen näin vasta dreenien poistossa seuraavana aamuna. Dreenien poisto oli itsessään jokseenkin karmaiseva kokemus.. Kainaloista nipsastii tikit pois ja heti perään letkua n.10cm pätkät per kainalo. Reijät peitettiin ja olin valmis nousemaan peilin eteen. Meinasin pyörtyä kun näin kuinka kauniit mun rinnat olikaan. Kiitin kirurgia tuhannesti ja jäätiin hoitajan kanssa valitsemaan sopivia tukiliivejä. Kuvassa minä dreenien kanssa.

Kivut ovat olleet vaihtelevat, mutta käsiä ei kykene vielä näin neljäntenä päivänäkään juuri käyttämään. Suihkussa mahdollista käydä yksin, mutta hiusten kuivaaminen ei onnistu. Kävely hidasta, askelet lyhyitä ja liikkeet muutenkin varovaisia. Selälleen tai selältään ei pääse omin avuin, joten yksin ei voi nukkua. Särkylääkkeitä herään yölläkin syömään ja häntäluu ei kestä enää istua. Kivut on todella kovat ja ilman Panacodia on mahdoton hengittää. Jokaiseen arkiseen liikkeeseen on varauduttava. Mitään ei kannata nostella eikä korkealta kurotella pyyhkeitä, mausteita, vaatteita... Joka päivä pikkusen parempi ja tekemisskaala laajenee, mutta helppoa tämä ei ole. Murukin ihan hermorauniona kun oon niin pöllyissä ja vaikea.

Pistän tähän nyt pari kuvaa liivien ja paidan kanssa. Nännit muuttuivat "töröiksi" ja rinnat edelleen turvonneet, joten lopputulos näyttää hassulta liiveissä. Ilman liivejä en vielä suostu kuvia pistämään, koska totuttelen näihin itsekin. Kauniit ne on, mutta en ole vielä ihan sopeutunut.

Puolen vuoden päästä tulee ennen-jälkeen kuvat, jotka kirurgi ottaa. 20.1. Menen näyttämään tikkien häntiä sairaalalle, nykyään tikkejä ei enää poisteta, laittoivat itsestään sulavat mulle. :)

Kiitos, että sain jakaa stoorini teidän kanssa. Päivä kerrallaan.

-EXTREMELY HAPPY AMUSED TITTED JASSU <3