Puoli vuotta, eikä suotta!

Hyvää helteistä kesäpäivää rakkaat implanttifanit!

Pitäähän tännekki pikkusen valaista mitä on puolen vuoden aikana tapahtunu, ei ihmeparantuminen, mutta parantuminen kumminkin. Välissä ollut kaikenmoista muuttoa ja työsuhteen vakinaiseksi saamista, joten kirjottelu tänne ei oo ollu prioriteetti nummero ykkönen. nyt kumminkin kaikki oheishäslinki ohitse ja aika paneutua tissikertoiluun.

Aloittakaamme!

Olen ollut saamaton ja en ole vieläkään varannut aikaa puolen vuoden konsultaatioon ja jälkeen-kuvien ottamiseen. Pitäisi vissiin sekin asia korja mahollisimman pian. Nyt kuitenkin täysin peilikuvaani tyytyväisenä ja uusien yläosien sopiessa täydellisesti ruhooni, itsevarmuuteni on kukassaan. Mä oon jopa jättäny ikuisen meikkimaskin vähemmälle ja näin kesällä mullei oo kun ripset käännetty ja kulmat maalattu. Oon todella onnellinen että kävin läpi sen kaiken kivun ja tuskan saadakseni kehon, johon pääkin on tyytyväinen.

Arvet on lähteny tosi kivasti feidaantuun männäkuukausina ja niitä tuskin erottaa. Aluksihan ne oli melko kovat ja sinivioletit mutta nyt pikkuisen omaa ihoa vaaleammat ja pehmittyneet. Dreenireikiä ei huomaa ellei niistä tiedä. Mahallani nukun normaalisti, mutta kovaa maata vasten makoillessa pitää vähän miettiä järkevää asentoa. Pystyn rintalihaksilla nostelemaan kumpaakin rintaa, joka on aiheuttanut pientä kummatelua. Samoin kun näitä kunnolla puristaa ja liikuttelee niin ite ainakin kuulen "narinaa". Liekö se vaan omaa mielikuvituksen tuotetta, että muutkin sen kuulisi.

 Lopuks vielä kämänen kuva uudesta hapsupaidasta!

Hyvät illanjatkot ja palaan asiaan kontrollin jälkeen! :) -PIUSA

Totuttelua ja muutoksia

Olen pikkuhiljaa alkanut hyväksymään uuden ulkomuotoni. Leikkauksesta on nyt viisi päivää ja kivut ovat alkaneet laantua, vaikka edelleenkään en pysty kuin unelmoimaan muusta nukkuma-asennosta kuin selällään ja väkisin. Joka ilta kun lamppu sammuu, alkaa kauhea vääntäminen, että löytää ihan ookoon asennon rötvätä. Vaihtoehtona selällään ja pää joko suorassa, tai käännettynä jompaan kumpaan suuntaan. Wuhuu!

Suihkussa käyminen luonnistuu jo, mutta käsillä ei paljo hurrailla vielä. Kyynerpäät saa nostettua olkapäisen korkeudelle samaan aikaan, mutta sitä ylemmäs ei vielä uskalla. Ponnarin laittaa siis mun henkilökohtainen apulainen. Antibiootit loppui tänä aamuna, joten ainoina lääkkeinä käytän enää kivun mukaan kuussatasta Buranaa ja Panacodia.

Ihan varmasti haluaisitte nähdä vertailukuvaa millaset mun rusinat oli ennen versus nykypäivä. Otin teitä kiinnostuneita varten ennen leikkausta vessassani sivukuvan ilman paitaa ja nyt vartti sitten tuuletellessani päätin ottaa vertailun vuoksi nykyhetken kuvan. Nännit alkavat näyttää hyviltä ja turvotuskin laskee päivä päivältä. Kuvassa rintojen alla olevan teipin nyppäsin äsken irti ja vain tikkien päälle jäi suojateipit.

Tässä kuitenkin nää nyt on. Nännillisiä kuvia en laita, mutta kai tämäkin esimakua antaa. Enjoy!

Leikkauspäivä ja suuria tunteita

Aloitin aamuni normaaliin tapaan pesemällä hampaat ja katsomalla itseäni peilistä. Tällä kertaa kumminkin katsoin itseäni ilman paitaa. Ensimmäistä kertaa koko odotusaikanani ei ollut tullut fiilistä, etten haluakaan leikkausta. Nyt tuli. Mielessä pyöri kaikki se kipu ja miten tulen uuden ulkomuotoni kanssa toimimaan. Aamu jatkui pakaten hygieniatarvikkeita ja pukien helposti päällevedettävät vaatteet. Katsoin bussin ja lähdin ulos. Sydän hakkasi niin, että luulin muidenkin kuulevan sen pyrkivän ulos rinnasta.

Pääsin sairaalalle ajoissa ja soitin vielä murulle. Mukava hoitaja nappasi minut käytävältä, kyseli millaset fiilikset ja totesin, että pelottaa ja hieman epätodellinen olo. Pääsin pukemaan sairaalan kuteet päälle. Oli jopa oikeeta kokoo housut. :) Tässä mä puoli tuntii ennen leikkausta:



Anestesialääkäri tuli tervehtimään ja kyselemään onko lääkeaineallergioita tai muuta mitä pitäisi tietää ennen nukutusta ja kerroin, että edellisetkin nukutukset menneet mutkitta. Nälkä tietty oli koska olin paastonnut jo lähes 12 tuntia. Mitään en kuitenkaan saanut nauttia, edes vettä.

Seuraavaksi oveeni koputti plastiikkakirurgini, Jumalani, digijärkkäri ja tussi kädessään. Riisuin paitani ja kävelin seinän viereen. Kuvat otettiin suoraan edestä, viistosta ja kummaltakin sivulta, jonka jälkeen istuin sängyn reunalle ja kirurgi alkoi piirtämään viiltojen kohtia ja implanttien paikkoja katkoviivoin. Hän totesin sen mitä eniten pelkäsin. "Toinen rinta on huomattavasti pienempi ja sen nänni on myös pienempi ja osoittaa melkein kainaloon. Sitä saattaa olla mahdoton korjata osoittamaan samaan suuntaan oikeanpuoleisen nännin kanssa."

Olin hieman murtunut, koska niin epätoivoisesti halusin erikokoiset rintani samanlaisiksi. Yhden asian kirurgi kuitenkin lupasi "Koko ja ulkonäkö tulee olemaan erilainen, toivottavasti lopputulos on mieluinen. Koko kun isonee niin pienet kokoerot muuttumat huomaamattomimmiksi." Jäin kuitenkin hiljaa itsekseni miettimään otanko riskin. Hetken pohdittuani päätin, että hitto mä en enää peräänny, kun oon näistä rinnoista kärsiny jo tovin. Ei niistä huonommat voi tulla mitenkään!

Sitten tuli hoitajat esittäytymään ja pyytämään minua laittamaan leikkausmyssyn päähän ja seuraamaan saliin. Nyt se on menoa. Viimeinen vilkaisu vanhoihin tisseihin, huokaus ja pomppaus leikkauspöydälle. Anestesialääkäri kysyi oloa ja sanoin, että jännittää. Sykemittari pistettiin sormeen ja nukkumatti totesi: "Ei sua ihan kauheesti voi jännittää kun sun pulssi on 78.." Ai... :D Sitten taputeltiin kanyyli kämmenselkään, lääkkeet suoneen ja maski naamalle. Viimeinen lause, minkä kuulin taistellessani unta vastaan, oli "Kauniita unia." hoitajien suista.

Heräsin tunti leikkauksen loppumisesta heräämössä ihan järkyttäviin kipuihin, joihin sain heti lievitystä. Tässä mä makaan heräämössä tunnin vanhoilla tisseillä. Vaikka kivut on kovat niin ei sitä kyenny ku hymyileen.

 

Koitin saada unta vielä hetkeksi, mutta se oli mahdotonta vartin välein puristuvan automaattisen verenpainemittarin takia. Äiti käyskenteli vieressä lähes kokoajan. Hoitaja kysyi kivun määrää ykkösestä kymppiin ja totesin ysipuoli. Kuvassa mustalla pohjalla näkyvä letku (imudreeni) tulee kainalostani. Toisessa kainalossa oli myös ja pois ne sain vasta seuraavana aamuna kun matkustin Toijalasta Tampereelle takaisin. Ensimmäinen yö oli aivan järkyttävä. Tunnin pätkiä istuvilteen kivuissa nukkuessa tulee ikävä vanhoja tissejä ja kivuttomuutta.

Tissit oli paketissa leikkauksen jälkeen päivän, joten lopputuloksen näin vasta dreenien poistossa seuraavana aamuna. Dreenien poisto oli itsessään jokseenkin karmaiseva kokemus.. Kainaloista nipsastii tikit pois ja heti perään letkua n.10cm pätkät per kainalo. Reijät peitettiin ja olin valmis nousemaan peilin eteen. Meinasin pyörtyä kun näin kuinka kauniit mun rinnat olikaan. Kiitin kirurgia tuhannesti ja jäätiin hoitajan kanssa valitsemaan sopivia tukiliivejä. Kuvassa minä dreenien kanssa.

Kivut ovat olleet vaihtelevat, mutta käsiä ei kykene vielä näin neljäntenä päivänäkään juuri käyttämään. Suihkussa mahdollista käydä yksin, mutta hiusten kuivaaminen ei onnistu. Kävely hidasta, askelet lyhyitä ja liikkeet muutenkin varovaisia. Selälleen tai selältään ei pääse omin avuin, joten yksin ei voi nukkua. Särkylääkkeitä herään yölläkin syömään ja häntäluu ei kestä enää istua. Kivut on todella kovat ja ilman Panacodia on mahdoton hengittää. Jokaiseen arkiseen liikkeeseen on varauduttava. Mitään ei kannata nostella eikä korkealta kurotella pyyhkeitä, mausteita, vaatteita... Joka päivä pikkusen parempi ja tekemisskaala laajenee, mutta helppoa tämä ei ole. Murukin ihan hermorauniona kun oon niin pöllyissä ja vaikea.

Pistän tähän nyt pari kuvaa liivien ja paidan kanssa. Nännit muuttuivat "töröiksi" ja rinnat edelleen turvonneet, joten lopputulos näyttää hassulta liiveissä. Ilman liivejä en vielä suostu kuvia pistämään, koska totuttelen näihin itsekin. Kauniit ne on, mutta en ole vielä ihan sopeutunut.

Puolen vuoden päästä tulee ennen-jälkeen kuvat, jotka kirurgi ottaa. 20.1. Menen näyttämään tikkien häntiä sairaalalle, nykyään tikkejä ei enää poisteta, laittoivat itsestään sulavat mulle. :)

Kiitos, että sain jakaa stoorini teidän kanssa. Päivä kerrallaan.

-EXTREMELY HAPPY AMUSED TITTED JASSU <3

Huomenta, sillä leikkaus on huomenna!

Näin loppiaisena, kun ei kaupatkaan ole auki, on aikaa availla tissiblogia ja kirjoitella viimehetken fiiliksiä. Tuntuu, kun vasta leikkaukseen olis ollu kaksi ja puoli kuukautta ja nyt h-hetki on ihan käsillä. Taidan ymmärtää tilanteeni vasta huomenna bussissa matkalla Mehiläiseen. Aamulla alkaa paasto 6h syömättä ja 4h juomatta mitään. Leikkausaika on klo 11.30, joten paikan päällä oltava klo 11.

Tällä hetkellä, tässä meikittä ja juuri suihkusta tulleena istuessani olo on suht rauhallinen. Soitin äidiltä vielä varmistukseksi mitä tarvitsen mukaan, koska leikkauksen jälkeiset päivät vietän äidin luona. Pakkaan varmaan kilon kipulääkkeitä mukaan.

Joku tuossa hetki sitten kysyi, että mikä leikkauksessa pelottaa/jännittää eniten. Ensin tietenkin totesin ettei mua vielä edes jännitä, mutta sitten päädyin vastaukseen, että kaikista eniten pelottaa miltä mun nännit tulee näyttämään. Muuttaako ne muotoonsa, leviääkö, alkaako töröttään ja mihin suuntaan ne sojottaa. Tällä hetkellä kun pidän niiden muodosta, niin en haluaisi niiden muuttuvan.

Ja toisena kysymyksenä kuulin, että mitäs mun kielikoruille tapahtuu? Ihan lyhyesti, kaikki kolme otettu jo pois. Kyllähän se tuntuu oudolta, kun kielessä korut on monta vuotta tuossa killuneet ja nyt ei ole enää ollenkaan. Läpi ne tosin vielä näin kahdenkin viikon jälkeen menee, mutta syystä ja toisesta en niitä enää kieleeni takaisin pistä. Samoin septumissa ollut 4mm tunneli on historiaa.

Nyt lähden pyykkäämään ja rauhottumaan huomista varten. Palataan, toivottakaa onnea! :)

-Jassu